Kirjakeisari
Kublai-kaanin laivaston tuhoutuminen 1200-luvun lopulla rikkoi myytin mongolien voittamattomuudesta. 700 vuotta myöhemmin muuan brittiarkeologi saa vihjeen hallitsijan isoisän T$$singis-kaanin salaperäisestä hautapaikasta. Kesäkuussa 2007 maanjäristyksen aiheuttama hyökyaalto Baikal-järvellä huuhtelee rantakyliä Siperiassa ja kaksi selittämättömän voimakasta järistystä Persianlahdella tuhoaa kolmanneksen Saudi-Arabian vientiöljysatamista. Dirk Pitt ja hänen kovanyrkkinen apurinsa Al Giordino antautuvat hengenvaaraan yrittäessään pelastaessaan Avarga Oil -yhtiön venäläis-amerikkalaisen tutkimusaluksen kidnapattua miehistöä. Uteliaisuus johdattaa kaksikon viimein Mongoliaan, Xanadun loisteliaaseen palatsiin, jonka omapäinen valtias käy kiivasta kamppailua uusien öljykenttien hallinnasta. Tolgoi Borjinin ennennäkemättömän röyhkeä uhkapeli kiinalaisten omalla maaperällä viittaa siihen, että mongolien 2000-luvun maailmanvalloitus on vasta aluillaan! Kaanin aarre on jo toinen taidonnäyte isän ja pojan kirjoittajatiimiltä; kevyesti laukkaava yhdistelmä hämyistä historiaa, uskomattomia juonenkäänteitä ja kansainvälisten vehkeilyjen dramatiikkaa.
$5.00
© Flair Hair & Beauty Salon London 2024
Tämä verkkokauppa on vain esittelyä varten — tilauksia ei käsitellä. Piilota tämä ilmoitus