Kirjakeisari

Ratakatu 12 : Suojelupoliisi 1949-2009

Suojelupoliisi edeltäjineen on aina herättänyt paljon kysymyksiä, joihin ei ole toiminnan salaisen luonteen vuoksi useinkaan saatu vastauksia. Etsivän keskuspoliisin ja Valpon arkistot vuoden 1948 loppuun saakka ovat jo julkisia, mutta vuonna 1949 perustetun Supon vaiheet ovat laajalti tuntemattomia. Suojelupoliisin juhlakirjassa Ratakatu 12: Suojelupoliisin historia 1949-2009 avataan valtion turvallisuusuhkien torjuntaan erikoistuneen turvallisuusviranomaisen toimintaa harvinaisella tavalla. Sodan jälkeen Supo joutui toimimaan tulenarassa tilanteessa: sen piti estää Suomen muuttuminen kansainvälisen vakoilun pelikentäksi vaarantamatta valtion ulkopoliittisia suhteita. Terrorismi ja sen torjunta tuli kuvaan 1970-luvulta alkaen. Teoksesta saa laajan käsityksen Supon toiminnasta niin pitkälle kuin salassapitosäännökset sallivat. Tutkijat eivät ole epäröineet tarttua takavuosien arkaluontoisiin tai suurta julkisuutta herättäneisiin tapauksiin. Kirjan historiaosuus päättyy kylmän sodan loppuun ja tarina jatkuu sen jälkeen organisaatiokuvauksena. Myös edeltäneet virastot esitellään – osittain uuden aineiston pohjalta. Suurimman osan teoksesta on kirjoittanut Turun yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola. Vanhemmista vaiheista kirjoittaa professori Matti Lackman. Organisaatio-osuudet on laatinut apulaispäällikkö Matti Simola. Lisäksi kirjoittajina on eräitä nuorempia tutkijoita.

$13.00

Tilaa uutiskirje